Uravalmennus - tiedän millaiseen rooliin soveltuisin parhaiten. Osaanhan markkinoida ja tunnistaa tarpeeksi omaa osaamistani?

Tiedän millaiseen rooliin soveltuisin parhaiten. Osaanhan markkinoida ja tunnistaa tarpeeksi omaa osaamistani?

Entä jos onkin pohtinut uusia uramahdollisuuksia jo jonkin aikaa, ja mielessä on itselle täydellisesti sopiva rooli, tehtävä tai organisaatio? Silloin keskeiseksi haasteeksi muodostuu oman osaamisen tunnistaminen ja sen muotoilu lisäarvoa organisaatiolle tuottavaksi. Lisäksi tärkeää on eri mahdollisuuksien tunnistaminen, miten luoda tarvittavat kontaktit, ja miten tuoda esiin oma osaaminen, persoona ja niiden organisaatiolle tuoma hyöty.

 

Katriinan, 35 vuotta, tarina

Katriina suhtautuu intohimolla työhönsä, hänellä on valtavasti näkemystä brändin rakentamisesta vaikuttavasti ja yrityksen strategiaa tukien. Hänelle on myös tärkeää toimia tulevaisuuden aloilla ja kestävän kehityksen parissa toimivissa yrityksissä. Katriina toimii markkinointipäällikkönä pörssiyrityksessä, kun joutuu yt:n seurauksena lähtemään. Katriinaa harmittaa eniten kesken jääneet mielenkiintoiset projektit, joiden tuloksia hän ei pääse nyt näkemään. Muutoin muutos on mahdollisuus ja uutta kohti.

Valmennuksen alussa määritetään tavoitteeksi oman osaamisen tunnistaminen, sekä ammatillisen tarinan ja myyntipuheen rakentaminen. Tyänhaun fokus on jo kirkkaana mielessä; pieneen kestävän kehityksen parissa toimivaan yritykseen brändi-/markkinointijohtajan tehtävään. Työnhaussa on myös tärkeää osoittaa, että hän on brändäyksen asianatuntija myös oman ammattilaisprofiilin osalta ja teemme hänestä mm. markkinointivideon. Aktiivinen työnhaku alkaa hyvin pian ja valmentaja on tukena läpi rekrytointiprosessin sparraten aina työhakemusvaiheesta sopimuksen tekemiseen.
Katriina, selkeän ja tarkan fokuksen työnhaun, sekä myös hieman hyvän tuurin, ansiosta löysi hyvän matchin hänen ja yrityksen välillä hyvinkin pian. Hän työllistyi 2 kuukauden päästä irtisanomisesta.

 

Jaa sisältö: