Uravalmennus - miten tässä näin kävi?

Miten tässä näin kävi?

Monille työsuhteen päättyminen pysäyttävä ja yllättävä tilanne. Vaikka työuraa ja kokemuksia olisi takana jo paljon, yleensä työsuhteen äkillinen päätös on kuitenkin pysähdyttävä kokemus. Toisaalta, työn päättymisen yhteydessä moni myös tuntee helpotusta, kun päätös vihdoinkin tulee kaiken epävarmuuden jälkeen. Ihmiset voivat kokea jopa energisoitumista, vapautumista, jännitystäkin. Sinua saattaa mietityttää, miten kerrot irtisanomisesta ja sen syistä. Irtisanomiseen johtaneet syyt ja siihen liittyvät tunteet on syytä käsitellä ennen työnhakuun ryhtymistä.

 

Minnan,  37 vuotta, tarina

Minna oli tiimissä todella tykätty työntekijä ja teki kovaa tulosta myynnissä. Työ oli hänelle todella tärkeä osa elämää ja hän oli ”firman nainen” henkeen ja vereen. Minna joutui lähtemään yt-neuvotteluiden seurauksena. Kuka tahansa muukin tiimistä olisi voinut joutua lähtemään ja Minna itse ei voinut kuvitellakaan tilanteen osuvan omalle kohdalle. Hän olisi halunnut vastauksia, joita hän ei koskaan saanut. Yksi iso pala hänen identiteettiään oli otettu pois. Tämä ei vain voinut olla totta ja mahdollista!

Valmennuksen lähtiessä käyntiin valmentaja ohjasi hänet myös työterveyspsykologille, jotta Minna saisi mahdollisimman kokonaisvaltaisen tuen. Valmennuksessa tilannetta käsiteltiin ratkaisukeskeisesti ja ammatti-identiteettiä alettiin rakentaa uudelleen pala palalta. Tällä kertaa se luotiin kestävämmälle pohjalle kuin aikaisempi, eli omien vahvuuksien, persoonan, osaamisen ja aikaansaannosten päälle.

Valmennuksen päättyessä Minna oli hyväksynyt tilanteen ja voi henkisesti jo paljon paremmin sen myötä. Minna oli aina kokenut olevansa hyvä siinä mitä oli tehnyt työkseen ja oli todella pitänyt siitä. Tähän hän edelleen luotti ja sitä työtä kohden lähdettiin. Ei mennyt aikaakaan, kun Minna jo työllistyi juuri hänelle soveltuvaan tehtävään.

 

Jaa sisältö: