Ammatti-coachille ei makseta coaching-kysymysten esittämisestä, vaan kyvystä saada aikaan vaikuttavuutta

ICF määrittelee coachingin ”kumppanuudeksi ajattelua herättävässä ja luovassa prosessissa, joka inspiroi asiakasta henkilökohtaisen ja ammatillisen potentiaalinsa täysipainoiseen hyödyntämiseen.” Toisin sanoen, coaching on tavoitteellista henkilökohtaiseen ja/tai ammatilliseen kasvuun tähtäävää vuorovaikutusta. Coaching-menetelmissä on variaatiota, mutta lähtökohtana on, että coach tukee asiakaan omaa ajatteluprosessia, omien vastausten löytämistä ja tavoitteeseen etenemistä arvostavasti kysyen, haastaen ja kannustaen.

Ammatti-coachille ei makseta vain coaching-kysymysten esittämisestä, jota voi toki tehdä kuka tahansa aiheeseen hiukankin perehtynyt henkilö, vaan kyvystä saada aikaan vaikuttavuutta. Coachingilla voidaan sanoa olevan vaikuttavuutta, kun coaching-vuorovaikutuksen aikana syntyneet oivallukset siirtyvät käytännön toiminnaksi, jolla on haluttuja tuloksia. Coachingin vaikuttavuus verrattuna moniin muihin lähestymistapoihin perustuu mm. asiakkaan lisääntyneeseen tietoisuuteen oman ajattelunsa ja toimintansa motiiveista ja seurauksista, laadukkaampaan tavoitteenasetantaan sekä lisääntyneeseen itsesäätelykykyyn oman toimintansa tavoitteellisessa ohjaamisessa ja ylläpitämisessä.

Ammattimainen coaching onkin vaativaa ihmissuhdetyötä, joka edellyttää paitsi hyvää ymmärrystä ihmisen oppimisesta, motivaatiosta ja psykologiasta laajemmin, myös taitoa fasilitoida aikuisen oppimisprosessia ja inhimillistä muutosta vaikuttavalla tavalla, sekä kykyä kohdata asiakas kokonaisuutena siinä ainutlaatuisessa tilanteessa, jossa hän kulloinkin on. Ammatti-coach onkin panostanut merkittävästi monipuolisen coaching-osaamisen hankkimiseen ja sen jatkuvaan ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Osana tätä osaamisen kehittämistä ammatti-coach on tyypillisesti myös panostanut paljon itsetuntemukseen ja omaan reflektiokykyynsä.

Kuten monissa muissakin ammateissa, niin myös coachingissa vahva ammattietiikka on viime kädessä se, joka erottaa ammattilaisen harrastelijasta. Ammatti-coach on sitoutunut korkeatasoiseen eettiseen toimintatapaan kaikessa kanssakäymisessään asiakkaan kanssa. Hän kunnioittaa sekä oman menetelmänsä että osaamisensa rajoja, ja ohjaa asiakkaansa muun ammatillisen (esim. lääketieteellisen, juridisen tai psykologisen) ohjauksen piiriin tarvittaessa. Ammatti-coach huomioi työssään myös muut eturistiriidat ja tarvittaessa jäävää itsensä.

Osaavan coachin valintaa voi vaikeuttaa se, että coach-nimikettä voi käyttää periaatteessa kuka tahansa. Tämän vuoksi on perustettu voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä (kuten ICF ja EMCC) jotka ovat omistautuneet coaching-ammattitaidon ja hyvien ammatillisten käytänteiden kehittämiseen ja jotka tarjoavat ammatin harjoittajille ja coaching-koulutusten tarjoajille akkreditointiohjelmia. Tunnetun tahon sertifiointi on indikaatio coachin sitoutumisesta vahvaan ammattietiikkaan ja oman osaamisensa jatkuvaan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, vaikka valitettavasti sekään ei aina kerro koko totuutta coachin osaamisesta. Ammatti-coach on aina valmis antamaan todenmukaisen kuvan omasta koulutuksestaan ja pätevyydestään sekä tarjoamansa palvelun tuottamista hyödyistä ja rajoitteista.

Emilia Sainisalo, business coach