Valmentaen kohti viisaampaa ja eettisempää johtajuutta.

Valmentaessani johtajia usein teemoina ovat näkökulman vaihtamisen taito, erilaisuuden johtaminen ja johtajuuden haasteet. Toimintakenttänä tyypillisesti haastava globaali ympäristö ja strategiset muutokset. Kohtaamisissa käytän monipuolisesti sertifioitujen coaching taitojen lisäksi muita havahduttamista avustavia valmennusmenetelmiä.

Olen toiminut HRM Partnersilla vuodesta 2009. Aiemmin kehitys- ja johtotehtävissä UPM:n palveluksessa Suomessa ja ulkomailla yhteensä noin 20 vuotta.

Kauppatieteen maisteri, Jyväskylän Yliopiston Kauppakorkeakoulu 1987. Tohtoriohjelma (Eettisyys johtajuudessa), Jyväskylän Yliopiston Kauppakorkeakoulu, 2015 lähtien.

”Virva on erittäin osaava ja kokenut, joten hän ansaitsi kunnioitukseni ja luottamukseni heti ensi istunnossa.” ” Virvan kokemus ja hänen persoonansa sopivat minulle erittäin hyvin. Arvostan hänen otettaan ja lämmintä ja selkeää ajatteluaan.”, sanovat asiakkaat.

Tutustu tarkemmin: