Hallinnon asiantuntijana tuen bisnestä IT-järjestelmien käytössä ja kehityksessä sekä hallintoon liittyvissä koukeroissa. Tartun innolla myös kaikenlaisiin faktan-, laadun- ja tekstintarkistuksiin.

Uravalmentajana autan työnhakijoita niissä työnhaun tilanteissa, teemoissa ja kysymyksissä, jotka auttavat heitä kohti kiinnostavaa ja motivoivaa uutta työtä.

Mottoni on: opin joka päivä uutta.

HRM Partnersissa vuodesta 2011, sitä ennen HR-tehtävissä AstraZenecassa.

Coaching-peruskoulutus, Suomen coaching-yhdistys, 2019. Tradenomi, HSO 2001. HSO-sihteeri 1991.

Hallinnollisten asioiden sujuvuus ja toimivat IT-järjestelmät ovat merkityksellisiä organisaatioille ja työntekijöille. Rakastan hallinnollisia tehtäviä, IT- järjestelmiä, IT-ongelmien ratkaisemista, järjestelmien kehittämistä, muiden auttamista ja kaikenlaisia tarkistustehtäviä!

Työnhaussa auttaminen on merkityksellistä paitsi työnhakijalle, myös työllisyyden näkökulmasta koko yhteiskunnalle. Työn merkityksellisyys tuntuu onnentunteena koko kropassa esimerkiksi silloin, kun valmennettavani tunnistaa osaamisalueitaan ja vahvuuksiaan, oppii työnhakutaitoja tai lähettää iloisia työllistymisuutisia ja kiitoksia, joskus vuosienkin jälkeen.

Työlläni on merkitystä, kertoo Sari