Muotoilen ratkaisuja johtamiseen

Työssäni rakennan asiakkaillemme vaikuttavia ja tarvelähtöisiä ratkaisuja johtamisen sekä osaamisen kehittämiseen. Haluan vaikuttaa asiakkaittemme menestykseen ja työelämän muuttumiseen erityisesti kehittämällä johtamista niin yksilö- kuin organisaatiotasolla. Ratkaisujen asiakaslähtöisyyden pyrin varmistamaan muotoiluajatteluun pohjautuvilla kehitysmenetelmillä ja prosesseilla.

Olen työskennellyt HRM Partnersissa maalikuusta 2018. Tätä ennen olen toiminut  Aalto University Executive Educationissa johtamisen kehittämisen ja johtamiskoulutuksen asiantuntijatehtävissä ohjelmajohtajana, sekä organisaatiokehittämisen ja innovaatiotoiminnan tutkijana VTT:llä.

Kasvatustieteen maisteri, Helsingin yliopisto, 2003
Ratkaisukeskeinen valmentaja, Helsingin yliopisto

 

Minun työlläni on merkitystä, kertoo Kaisa