Saippuakauppias, raitiovaununkuljettaja ja johdon assistentti – minun uratarinani

Työelämän kameleontti, se taidan olla minä. Spontaani tyyppi, joka on tehnyt mitä haluaa välittämättä muiden mielipiteistä. Monenlaisia töitäni on tavalla tai toisella yhdistänyt haluni olla lähellä ihmisiä ja päästä auttamaan heitä. Haluan myös uskoa siihen, että elämä kyllä kantaa. On tätä uskoa koeteltukin vuosien varrella, mutta nyt voin sanoa, että kyllä se kantaa. Olen vihdoin löytänyt itseni näköisen yrityksen jossa viihdyn.

Maskeeraaja saippuakauppiaana

Ensimmäiset ura-askeleeni olivat lähinnä kesätöitä tarjoilijana kotikaupungissani Loviisassa. Sain sitten innostavan vinkin meikkaaja-maskeeraajakoulutuksesta Helsingissä. Koulutus puhutteli taiteellista puoltani: mietin niitä teattereita ja elokuvien maskeeraushuoneita, joissa tulevaisuudessa loisin mielettömiä ”picassoja” näyttelijöiden kasvoille. Karu totuus paljastui kuitenkin koulutuksen jälkeen, kun töitä ei noin vaan löytynytkään, ja olisin joutunut tekemään paljon töitä ilmaiseksi ennen kuin olisin päässyt testaamaan Da Vincin taitojani.

Muita töitä oli siis löydettävä – ja äkkiä. Marssin hetken mielijohteesta saippuakauppaan töitä kysymään. Tästäpä lähti käyntiin kolmen vuoden ura saippuakauppiaana. Ikäväkseni kävi niin, että yrityksen toiminta lakkautettiin Suomessa ja olin ilman töitä. Oli muuten aikamoinen shokki.

Tämän jälkeen olinkin kolme kuukautta pidennetyllä ”kesälomalla”, jonka aikana lähdin aamuisin yleensä 20 printatun CV:ni kanssa kaupungille. Kävin jokaisessa liikkeessä ja kaupassa jättämässä heille yhden kopion. Kokemuksesta kiteytetysti: tahdolla ja rohkeudellakin voi ainakin saada pätkätöitä ja päästä työhaastatteluun.

Raitiovaunussa

Onneksi hätä ei ollut suuri, sillä ei mennyt pitkään, ennen kuin pääsin monen mutkan kautta työhaastatteluun HKL:lle raitiovaununkuljettajaksi. En tiennyt mitään sähkötekniikasta, enkä ollut koskaan ajanut edes autoa Helsingissä – saati ratikkaa. Pärjäsin kuitenkin haastattelussa ja koulutuksessa. Opin, että kaiken voi oppia, jos haluaa. Motivaationi tähän työhön oli alussa puhtaasti raha. Muistin mummoni taannoiset sanat siitä, että ratikkakuskit tienaavat hyvin. Ratikalla ajaminen osoittautui yhdeksi hauskimmista asioista, mitä voi tehdä työkseen. Haasteita tuottivat lähinnä autoilijat, punaisia päin juoksevat ja tiukat aikataulut.

Vaikka ajaminen oli kivaa, niin vajaassa vuodessa huomasin kaipaavani jotain lisää. Huolimatta siitä, että olin vasta 24-vuotias, nainen, enkä ollut ajanut vuottakaan, pääsin liikennetyönjohtajakoulutukseen.  Ensimmäinen opiskeluvuosi oli aika kivinen. Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi, vaikka jotkut talon sisältä kapuloita rattaisiin heittivätkin, ja parin vuoden koulutuksen jälkeen valmistuin. Lähialaisia oli jopa 60! Ihmiset olivat ihania. Ymmärsin esimiehenä nopeasti, että eri ihmisten kanssa pitää toimia eri tavoin. Joskus ennemminkin vain kuunnella ja ohjata lempeästi, jos on tarvetta.

Etsin jotain uutta

Vuonna 2016 yritys koki muutoksia. Oli tullut uusi johto, jonka kanssa emme nähneet samoja asioita. Minä ajoin ihmisten työhyvinvointia ja johto taloudellisia säästöjä. Tuli ajanjakso, jolloin mietin, että mitäs nyt. Työkaveri vinkkasi Helsingin kaupunginjohtajan laatuarvioija-koulutuksesta. Lähdin mukaan ja homma oli hyvin mielekästä kaiken työstressin vastapainoksi.

Mietin samalla aktiivisesti uusia töitä myös mieliharjoittelujen avulla. Ajattelin taiteellista puoltani ja kävin esimerkiksi kukkakaupoissa haastattelemassa työntekijöitä, ja kyselin millaista siellä oli olla töissä. En saanut hirveän innostavia vastauksia ja etsintä jatkui. Pohdin oman kahvilan perustamista ja katselin liiketiloja Töölöstä. Juttelin kahvilanomistajien kanssa kahviloissa siitä, millaista oli olla yrittäjä

Vaikka työ, jota tein, oli sinänsä ihan kivaa, halusin olla lähempänä ihmisiä ja päästä oikeasti auttamaan heitä. Halusin myös työn, jossa pääsen tekemään itsenäisiä päätöksiä.

Kipinä lisäkoulutukseen

Päädyin hakemaan inspiraatiota HR-opinnoista Markkinointi-Instituutissa. Sain paljon uusia ideoita ja vahvistuksia ajatuksilleni siitä, mitkä asiat ovat itselleni oikeasti tärkeitä. Lähdin myös opiskelemaan johtamista avoimeen yliopistoon.

Nyt opiskelen Haaga-Helian ammattikorkeakoulun Johdon assistentin ja kielten koulutusohjelmassa. Koen koulutuksen niin laajaksi, että siitä saa eväät elämään vaikka ja mihin. Myös se, että assistentti on hyvin lähellä ihmisiä, ja pääsee nimenomaan auttamaan muita monella eri tapaa, kuulosti loistavalta.

Ammattikorkeakouluopinnot alkoivat tammikuussa 2019, ja nyt kun kirjoitan tätä elokuussa 2020, olen muutaman kuukauden päässä valmistumisesta. Koulu on mennyt siis vauhdilla, ja jos kaikki menee putkeen, valmistun tästä koulutuksesta ensimmäisenä kahdessa vuodessa.

Täällä tänään

Irtisanouduin edellisestä työpaikastani 10 vuoden jälkeen ilman tietoa uudesta, koska halusin löytää oman paikkani. Hyppy tuntemattomaan oli pelottavaa mutta samalla hyvin vapauttavaa. Luotin siihen, että elämä kyllä kantaa. Juuri kun edellinen työsopimukseni loppui, sain tietää, että minut oli valittu assistenttiharjoittelijaksi.

Olen aiemmin monesti törmännyt siihen, että yrityksen arvot ovat vain kauniita sanoja taukotilan seinillä ja muistioissa, joten on uutta ja virkistävä elää oikeasti niiden mukaan. Olenkin nyt kiitollisena työssä yrityksessä, jolla on sydän ja arvot kohdallaan. HRM:n Heimo on toivottanut minut hyvin tervetulleeksi heti ensimmäisestä päivästä saakka. Tämä kaikki on luonut minussa jo tunteen, että haluan antaa tälle työpaikalle kaikkeni. Pitkän työhistoriani aikana tämä oli ensimmäinen työpaikka, joka toivotti minut kukkasin, kortein ja henkilökohtaisin tervehdyksin tervetulleeksi. Tällainen toiminta on jotain, joka jää ihmisille mieleen: kohdata ihminen ihmisenä, harjoittelijakin.

Nina Lindström, assistenttiharjoittelija

Avainsanat