Yrityksen tiikeriloikka

Istuin kansainvälisten yhteistyökumppaneidemme kanssa seminaarissa Singaporessa ja kuuntelin yhtä key-note-puhujaa (PhD, practitioner-academic, Business Angel) aiheesta ”What is the best fit between Investor and Investee Company?” Parhaiten muistan hänen sanoneen, että ”mikäli olette aikeissa myydä firmanne, niin aloittakaa valmistelut tätä varten viisi vuotta ennen suunniteltua ajankohtaa. Näin voitte olla ohjaajan paikalla, kun haette teille sopivaa ratkaisua ja kun käytte myyntineuvotteluja”. Vuosi oli 2014. HRM Partnersin yritysjärjestelyprosessi – firman tiikeriloikka – päätettiin onnistuneesti helmikuussa 2020.

Tämä oli hyvä neuvo, sillä yritysjärjestely ja -myyntiprosessi harvoin menee juuri niin kuin on ajateltu. Meillä HRM:ssä mutka matkaan tuli heti vuonna 2015, kun itse jouduimme käymään yt-neuvotteluja ja sopeuttamaan yrityksen koko muuttuneeseen markkinatilanteeseen. Tästä alkoi määrätietoinen takaisin kasvun uralle -prosessi, joka alkoi uuden toimitusjohtajan valinnalla. Kesti muutaman vuoden ennenkuin pääsimme takaisin tälle hallitun kasvun uralle.

Itse asiassa pääomistajilla ei ollut minkäänlaisia myyntiaikomuksia tuolloin. Tiesimme vain, että sukupolvenvaihdos tulee luonnostaan eteen, ja kun kahden perustajan perheissä ei ollut jatkajia, niin oli selvää, että jonakin päivänä firman myynti koittaa. Kaikkien omistajien tahtotila oli tuolloin edelleen, kahdenkymmenen vuoden jälkeen, tehdä merkityksellistä ja vaikuttavaa liiketoimintaa ja olla Hyvä Yritys kaikkien intressiryhmien näkökulmasta.

Prosessista

Varsinainen Tiikeriprojektimme aktiivivaihe käynnistettiin vuodenvaihteessa 2017-2018. Hallitus päätti myös kertoa organisaatiolle, että näin tapahtuu. Ymmärtääkseni Heimomme arvosti tätä, sillä olihan kaikille kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa selvää, että ennemmin tai myöhemmin yritysjärjestely tulee ajankohtaiseksi.

Kahden vuoden aikana käytiin viidet neuvottelut eri ”sulhaskandidaattien” kanssa, yksi kerrallaan. Kolmen neuvottelun loppusuoralla me vetäydyimme neuvotteluista, yhdessä tapauksessa sulhanen vetäytyi, ja sitten löysimme toinen toisemme Hanken & SSE Executive Educationin kanssa, joka osti yrityksen koko osakekannan.

Kulttuurista

Miksi sanoimme kolmessa tapauksessa ”ei” vaikka hinnasta olisimmekin voineet sopia? Vastaus on kulttuurissa. HRM Partnersin kulttuuri on ainutlaatuinen. ”Niin, niin, omasta mielestänne”, sanoi joku. Aivan, mutta kyllä yli 25 vuoden kokemus myös on osoittanut kulttuurin merkityksen liiketoiminnalle. Sen vahvuuden ja venymisen sekä myötä- että vastoinkäymisissä. Niin hyvinä ruuhkavuosina kuin kriiseissäkin. Professori Satu Teerikangas, joka on paljon tutkinut yrityskauppojen onnistumista ja epäonnistumista, nostaa yhdeksi ratkaisevaksi tekijäksi kulttuurin, eli ne yrityksen hiljaiset voimat, jotka voivat olla ratkaisevia integraatiovaiheessa.

Itse asiassa yrityksen brändi, maine markkinoilla, vahvaan kokemukseen perustuva asiantuntemus ja sisäinen kulttuuri olivat ne yrityksen osat, jotka sulhaskandidaatteja eniten kiinnostivat. Hintaneuvottelut tulivat viimeisenä.

Hinnasta

Hallituksemme teki viisaan päätöksen, kun se nimesi hallituksen pitkäaikaisen ulkopuolisen jäsenen Erik Flomanin käymään varsinaisia hintaneuvotteluja omistajien puolesta. Omistajilla, varsinkin firman perustajaosakkailla, kun yleensä tahtoo olla hiukan ylioptimistinen näkemys yrityksen taloudellisesta arvosta. Erik, allekirjoittanut ja koko hallitus toimi kuitenkin hyvin aktiivisesti yhdessä koko Tiikeriprojektin aikana.

Integraatio

Tämä koko yritysjärjestelyn tärkein vaihe on tätä kirjoittaessani menossa ja se kestää koko vuoden 2020. On strategiaprosessia, integraatioprosessia, kommunikointia, kommunikointia, kommunikointia, kahden organisaation tutustuminen ja yhteensovittamista, johtamisjärjestelmien ja -periaatteiden yhteensovittamista, ja siinä sivussa kaikkein tärkein, molempien yritysten liiketoiminnan yhteensovittaminen ja vuoden tavoitteiden varmistaminen. Tämä viimeinen kohta meni kertaheitolla ihan uusiksi, kun koronakriisi iski maaliskuussa. ”On ollut vähän paljon”, niin kuin joku sanoi. ”Pidetään integraatioprosessista huolimatta katse tiukasti pallossa”, sanoi toimitusjohtajamme. Tällä hän tarkoitti tämän vuoden liiketoimintaa ja asiakkaita.

Tiikeriloikkamme lopputulos on hyvä. Ostajan hallituksen puheenjohtaja kuvasi järjestelyä klassisilla sanoilla ”merger of equals”. Tähän ilmaisuun liittyy vahvasti usko siihen, että näiden kahden yrityskulttuurit, arvomaailmat ja hiljaiset voimat sopivat erityisen hyvin yhteen. Tietysti erojakin on ja ne pitää taitavasti ja sensitiivisesti yhteensovittaa ja hyödyntää. Tämä taas luo hyvät edellytykset myös integraation onnistumiselle ja sille, että kaikki muut avoimet kysymykset uudesta strategiasta lähtien löytävät ratkaisunsa.

Henkilökohtaisia havaintoja yrityskaupoista yleensä

Olen useita kertoja vuosien varrella seurannut yritysjärjestelyjä sivusta ja aina ihmetellyt, kuinka vähän sekä yrityskauppaneuvottelujen että due diligencen yhteydessä panostetaan hiljaisten voimien, ihmisten, arvoon. Eurot ja muut numerot kyllä aina ovat siisteissä riveissä excelissä, analysoituna ja iteroituna, samoin juridiset kysymykset ovat hyvin hallussa. Numeroiden analysointi on tietysti kauppasumman ja riskien analysoinnin näkökulmista välttämätöntä, mutta ne ovat kuitenkin ns. ”taaksepäin asioita”. ”Past figures are a bad prediction of future success”, sanoi professori Gary Hamel, LBS, Nordic Business Forumissa 2018. Yrityksen ihmisissä on tulevaisuus, ainakin lähitulevaisuus.

Tähän ”people side of changeen” liittyy myös ns. hiljaisen tiedon kerääminen integraation aikana ja sen hyödyntäminen tulevassa liiketoiminnassa. Säästyy monta turhaa virhettä alussa.

Oliko Tiikeriloikkamme onnistunut ja onneksi kaikille osapuolille? Näin me tänään uskomme, kun integraatioprosessi on puolitiessä. Ja tuplasihan molemmat yritykset liikevaihtonsa kertaheitolla. Vielä tärkeämpää on, että molempien yritysten henkilöstöt ja asiakkaat ovat antaneet hyvää palautetta tapahtuneesta.

Mutta, koronan vaikutuksen merkittävyydestä liiketoimintaan ja suomalaisiin yrityksiin yleensä ei vielä tiedetä. Vaikka kaikki puhuvat tulevasta ”uudesta normaalista”, ei kukaan tiedä miltä se näyttää ja milloin se tulee. Epävarmuuden ja muutosten aika jatkuu vielä mahdollisesti pitkäänkin.

Staffan Kurtén, perustajaosakas, hallituksen jäsen, senior advisor

Avainsanat