Kesäterässä läpi vuoden

Päätin pitää kesäpäiväkirjaa. Mitä merkinnöistä jäi käteen?

Olen lomallani kuunnellut radiosta mm. YLEn Kutsuvieras-sarjaa. Eri alojen ihmisiä puhumassa itselleen tärkeistä asioista. Päällimmäisenä jäi mieleen, että jokainen puheenvuoro oli tosi kiinnostava, riippumatta siitä, mitä maailmaa henkilö edusti ja mistä hän tuli. Ja näinhän se on. Jos normaaliarjessakin osaisi keskittyä jokaiseen ihmiseen ja puheenvuoroon täysillä, huomasi, että kaikilta ihmisiltä voi jotakin uutta oppia ja kuulla. Tätähän voisi kokeilla itsekin.

Olen tänä kesänä kokeillut myös kirjojen kuuntelemista. Se on vähän erilaista lukemista. Hauskaa oli saada vinkki, että lukijaa voi nopeuttaa, jos ei jaksa kuunnella normaalia puhenopeutta. Vauhdittaminen kertoo tästä ajasta – kaiken pitää tapahtua nopeasti ja viivytyksettä – muuten tulee tylsää ja sen yli hypätään.

Tämä nopeuttamisen ilmiö tuo meille valmentajille ja kouluttajille haasteen sopeuttaa oman esityksensä tahti sopivan nopeaksi, mutta kuitenkin tarjoten mahdollisuutta keskusteluun ja pohtimiseen. Vaikeutta lisää vielä se, että eri ihmiset ovat jo lähtökohtaisesti eri rytmisiä – osa hitaita, osa nopeita ja jotkut siltä väliltä.

Hyvän työelämän eväät – perusmakuja ja pientä makeaa

Me täällä HRM:ssä pohdimme paljon hyvän työelämän eväitä ja elementtejä. Ne ovat tietysti jokaiselle yksilölliset, mutta voisiko niissä olla jotakin yhteistäkin? Löytyisiköhän vastaus perheemme kesävieraan huokauksesta: ”Ei ihminen muuta tarvitse kuin ruisleipää, perunoita ja mansikoita!”?

  • Olisiko ruisleipä sitä perustekemistä – sitä mitä varten yritys on olemassa ja mitä henkilö hyvin osaa. Tekemistä, jossa kokee onnistumisia ja joka sujuu helposti.
  • Uudet perunat voisivat olla omaa kädenjälkeä – uuden keksimistä, jotain luovaa ja yllätyksellistä. Eihän perunoistakaan aina tiedä, miten suuria niistä kasvaa. Vai tuleeko yhtään mitään.
  • Entäpä mansikat sitten? Ne ovat niitä päivän piristyksiä, ihania kohtaamisia asiakkaiden ja työkavereiden kanssa, yhdessä nauramista. Mansikat tuovat elämään makeutta, kepeyttä ja leikkisyyttä.

Huomaan, että kesäiset päiväkirjamerkintäni ovat aikamoisia hajatelmia. Sekalaista ja monimuotoista, kuten kesäkin usein on: rutiinien puuttuessa seilataan vähän sinne ja tänne. Vaikka nautinkin myös kesäisestä haahuilusta, mutta on ihanaa palata syksyllä taas sisätiloihin ja saada rytmiä ja järjestystä tekemiseen.

Loman ja työn ei tarvitse olla toistensa vastakohtia. Ne voivat sopivasti täydentää toisiaan, niin että voi sanoa olevansa aina vähän lomalla ja tekevänsä siinä välissä töitä. Olla siis sopivasti kesäterässä.

Haastan sinua miettimään kesästäsi sellaista asiaa, jonka haluat tuoda mukaan talviseen arkeen, tai mitä haluat arjessasi muuttaa.

Energisen syksyn toivotuksin

Päivi Pentti
valmentaja, business coach ja asiakkuusjohtaja

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

  1. Ei kommentteja

Takaisin edelliselle sivulle

Jaa sisältö: