Johtaja puutarhassa

Olen puutarhaihmisiä. Syksyisin suunnittelen, yritän katsoa istutuksiani uusin silmin ja mietin, miten saisin jostakin penkistä vielä kauniimman. Keväällä kylvän, istutan, roudaan multaa ja kiviä; siirrän ja uudistan.

Mutta kesällä, silloin kun kasveilla on kiivas kukoistuskausi, minä en tee puutarhassa juuri mitään. Kävelen ympäriinsä, katselen kaikkea pöhinää ja tarkkailen mitä tapahtuu. Jos joku ruusu tarvitsee tukea, haen narua ja sidon sen. Välillä joku taimi saattaa nääkähtää. Silloin yritän selvittää mistä on kyse ja ratkaista ongelman. Se kaipaa ehkä enemmän kastelua tai lannoitusta, tai kenties olen laittanut sen väärään paikkaan ja se pitää siirtää. Minun tehtäväni on olla läsnä, seurata puutarhan jokaista nurkkaa ja taimea ja koettaa vastata niiden tarpeisiin, jotta niistä tulisi vahvoja ja reheviä ja ne kaunistaisivat puutarhaa niin kuin on suunniteltu. Kun kasvit voivat hyvin ja puutarha loistaa, minä loistan.

Tänä vuonna tämän pöhinän keskellä tulin ajatelleeksi, että tämähän on vähän kuin asiantuntijaorganisaation johtaminen; pitää suunnitella ja pohjustaa asioita; antaa raamit. Mutta jatkuvasti ei voi tonkia maata tai kylvää uusia juttuja. Pitää antaa myös mahdollisuus kasvuun ja kukoistukseen. Kun homma on tehty, on johtajan hyvä astua sivuun ja antaa osaajien loistaa. Johtajan tehtäväksi jää silloin tukea ja raivata esteitä; tehdä johtajan roolissa se mitä tarvitaan, jotta tiimi, yritys tai organisaatio – se puutarha – saa loistaa. Suunnittelun ja muokkauksen aika tulee taas jossakin kohtaa; milloin milläkin yrityksellä.

Onko tämä syksy sinun organisaatiossasi suunnittelun, kylvön vai kukoistuksen aikaa?

Susanna Stoltzmann, valmentaja

 

Avainsanat