Työ ja jokin toinen kesätekeminen

Useimmat meistä odottavat kesää.  Monista syistä. Ei vähiten siksi, että se tarjoaa mahdollisuuden hetkeksi irrottautua arjen töistä. Vaikka työ olisi kuinka inspiroivaa ja merkityksellistä, on joskus hyvä vähän ottaa etäisyyttä. Siksi kesäloma. Siksi breikki.

Jollakin tapaa haemme kaikki pientä taukoa arjen touhuihin, ehkä vastapainoakin. Abstraktia työtä tekevä haluaa konkretiaa ja hakkaa siksi talven takkapuut. Tiedän yhden johtajan, jonka kesäharrastus on kantojen räjäyttely. Näkeepähän mitä saa aikaan. Ja vastaavasti joku konkreettista työtä tekevä ehkä unelmoi, lueskelee ja vaeltelee. Ei suorita mitään näkyvää.

Kaikkea on tutkittu ja tällekin ilmiölle on löydetty selitys. Toinen tekeminen onkin lepoa. Tutkimustenkin mukaan on niin, että ihmisen aivot saavat virikkeitä ja energiaa, kun ne aktivoituvat eri tavoin kuin tavallisesti.  Ja kun sitten palaa normaaliin työtekemiseen, aivot ovatkin levänneet ja valmiina taas palvelemaan normityössä.

Mikä on sinun ”toinen tekeminen” tänä kesänä?

Virkistävää lomaa!

Päivi Pentti, valmentaja, Business Coach, liiketoimintajohtaja

P.S. Jos se toinen tekeminen on uudistanut ajatteluasi niin, että uuden tulevaisuuden pohdinta on ajankohtaista ulkopuolisen sparrarin kanssa, ota yhteyttä.

 

Avainsanat