Itseään kehittävä hallitus menestyy

Otetaanpa hallitukseen nuori jäsen. Saadaan raikas näkökulma muuttuvaan maailmaan. Tämä on hieno ajatus, kunhan hallituksen diversiteetti ei nojaa pelkkään ikään. Diversiteettiin kannattaa perehtyä määrätietoisesti.

Hallituksen jäsenillä on tavallisesti vankkaa kokemusta ja osaamista, mutta välillä on hyvä kysyä, onko se riittävän monipuolista. Hallituksen jäseniä saattaa yhdistää myös samankaltainen ajattelu ja jopa persoonallisuus. Yhdessä on helppoa olla samaa mieltä  – kenties liiankin helppoa.

Uskon, että erinomainen hallitus syntyy erilaisten ihmisten yhdistelmästä. Mutta neljästä solistista ei tule hyvää kvartettia ilman ponnisteluja. Eikä viidestä koripallon tähtipelaajasta synny automaattisesti Susijengiä. Tämä tiedetään hyvin johtoryhmissä, joista menestyvimmät kehittävätkin toimintaansa jatkuvasti. Hallituksissa ei ole välttämättä oikein havahduttu, että myös hallituksesta pitää tehdä tiimi.

Hallitustyön vuosittainen itsearviointi on toki yleistynyt, mutta siihen ei aina suhtauduta riittävällä vakavuudella ja ammattimaisuudella. Olennaista olisi varmistaa, että kyselyn tuloksia hyödynnetään hallituksen ja myös sen jäsenten kehittämisessä. Eihän itsensä kehittäminen saa päättyä hallitusjäsenyyteen.

Hyvä hallitus varmistaa, että sillä on yhteinen arvopohja ja missio, sama ymmärrys yrityksen strategiasta sekä yhteiset toimintatavat ihan kokouskäytännöistä alkaen. Tärkeää on myös keskustella hallitusjäsenten rooleista niin hallituksessa kuin sen ulkopuolellakin. On yrityksiä, joissa jäsenillä on hallituspestin ohella myös omistajan rooli ja vielä operatiivinenkin tehtävä.

Menestyvässä hallituksessa on luottamuksen ja keskinäisen kunnioituksen ilmapiiri. Erilaiset kokemukset, osaamiset, ajattelutavat ja persoonat täydentävät toisiaan. On kuitenkin muutamia piirteitä, joita odotan jokaiselta hallitusjäseneltä. On tärkeää, että jokainen on kiinnostunut maailmanmenosta, työelämän murroksesta ja elämästä yleensä. Ja että jokaisella on riittävän joustava ego.

Staffan Kurtén, hallituksen puheenjohtaja, perustajaosakas, valmentaja

Avainsanat