Keitä ne on, ne talentit?

Olin hiljattain rekrytoinnin aamiaistilaisuudessa, jossa käyty keskustelu sai minut mietteliääksi.

Välillä minusta tuntuu, että ajattelumme ja tekomme eivät aina kohtaa.

Tulisiko useammasta talentti jos ihmisiä johdettaisiin toisin, ja jos kaikki saisivat tukea itsensä johtamiseen?

Iloitsen keskusteluista ja teoista, joissa työelämään pyritään tuomaan uudenlaista, ihmiskeskeisempää lähestymistapaa. Näissä keskusteluissa puhutaan palvelevasta johtamisesta ja yrityskulttuureiden johtamisesta, ja ihminen on arvokas, kyvykäs ja itseohjautuva.  Tuloksiakin on jo saatu tämänkaltaisen johtamisen vaikutuksista yrityksen tulokseen.

Tässä rekrytoinnin aamiaistilaisuudessa kuitenkin tuntui kuin minut olisi heitetty johonkin ihmisiä luokittelevaan neuvostoaikaan. Tilaisuudessa puhuttiin talenteista sekä A-, B- ja C-luokan ihmisistä. Eniten korvaani särähti kommentti: ”Älkää rekrytoiko siellä missä työttömät työnhakijat ovat, menkää sinne missä talentit ovat”. Mitä tällainen melko kapea-alainen ja quick fix -ajattelu tekee yhteiskunnallemme?

Osa meistä on saattanut saada paremmat edellytykset itsensä johtamiseen, joko omien luontaisten taipumustensa, kasvatuksensa tai saadun tuen, opintojensa tai toimintaympäristönsä kautta. Nämä henkilöt ovat useimmiten niitä, jotka ovat löytäneet oman intohimonsa ja missionsa, ovat tasapainossa tunteidensa kanssa, ja voivat myös kokonaisvaltaisesti paremmin. Uskonkin, että he ovat niitä hyvin suoriutuvia, tuottavia työntekijöitä, niitä ”hyviä tyyppejä” ja ”A-luokan” -ihmisiä.

Voisiko vähintäänkin suurin osa tämän luokittelun mukaisista B- ja C-luokan ihmisistä olla myös A-luokan ihmisiä, jos työelämässä johdettaisiin paremmin? Mitä tapahtuisi, jos työntekijöitä autettaisiin itsensä johtamisen taidoissa, ja johdettaisiin yrityskulttuuria sellaiseen suuntaan, jossa toivotaan, että se kaveri siinä vieressä onnistuu työssään, vaikka se välillä epäonnistuukin?

Mitä paremmasta itsensä ja muiden johtamisesta parhaimmillaan seuraisi? Ainakin rekrytointitapahtumien ”Mistä niitä talentteja oikein saataisiin taloon, kun niistä on niin kauhea kilpailu” -keskustelut poistuisivat. Poistuisi haaste löytää paikka, johon irtisanottuja ihmisiä uudelleensijoitettaisiin, koska enää ei tarvitsisi sijoittaa ketään minnekään, eikä välttämättä edes irtisanoa, koska ihminen olisi optimistisimmassa skenaariossa kyvykäs jo proaktiivisesti suuntautumaan sinne, missä tuottaa parhaiten arvoa itselleen, yritykselle ja yhteiskunnalle.

Mikä tekee sinusta Talentin?

Päivi Erkkilä, valmentaja

 

Avainsanat