Miten voi sinun psykologinen työsopimuksesi?

Tänä aamuna tulin töihin kuten aina, koska juridinen työsopimukseni on voimassa ja minulla on toimiston avaimet, kännykkä ja läppäri. Mutta mikä on psykologisen työsopimukseni laita? Mikä muu sai minut tulemaan ja avaamaan toimiston oven uteliaana päivän mahdollisuuksista?

Hakiessani HRM Partnersiin töihin 2005 odotukseni olivat korkealla ja olin myös itse valmis laittamaan itseni likoon. Tunsin, että minulta myös odotettiin paljon. Tänään työni vastaa edelleen odotuksiani ja usein se yllättää tarjoamalla vähän enemmänkin. Toivon myös, että työnantajan odotukset minun suhteeni täyttyvät. Ainakin kehityskeskustelussa toimme esiin tyytyväisyyttä puolin sun toisin.

Edellä kerrotun perusteella voi siis sanoa, että olen sitoutunut työhöni ja valmis edelleen antamaan parastani. On perusteltua olettaa, että tulen töihin aamulla sitoutuneena, halukkaana onnistumaan ja uteliaana päivän haasteista. Minun odotukseni työnantajaani kohtaan eivät myöskään ole vähentyneet vaan työnantajani pitää osaltaan onnistua päivittäin.

Mitä tapahtuisi, jos jompikumpi rikkoisi lupauksensa tai epäonnistuisi täyttämään itseensä kohdistuneet odotukset? Vaikutukset näkyisivät psykologisessa työsopimuksessa; se alkaisi murtua. Jonakin aamuna sairauspoissaolokäyttäytymseni olisi äänestämistä: ei vaan huvittaisi lähteä töihin, olisi yleinen pahaolo, ja jäisin kotiin. Yhteistyö asiakkaan kanssa ei sujuisikaan niin hyvin eikä työkaveristakaan tuntuisi mukavalta tehdä töitä minun kanssani. Tai toisin päin, – työnantajan toiminta alkaisi vaivata, jokin päätös harmittaa ja epäilyttää, arvot/arvottomuus kalvaa. Epäluottamuksen ilmapiirissä psykologinen työsopimus murentuu.

Mikä avuksi? Yksinkertainen vastaus ja neuvo on avoin vuorovaikutus. Kummankin osapuolen vastuulla on välittää ja ottaa puheeksi haastavatkin asiat. Vaikeista asioista keskusteleminen ja erityisesti kuunteleminen on vaikuttava tapa osoittaa kunnioitusta, arvostusta ja kiinnostusta. Ristiriita itsessäni ei ole ongelma, vaan se miten sitä käsitellään tai miten se jätetään käsittelemättä.

Miten on sinun psykologisen työsopimuksen laita tänään? Miten koet arvojesi toteutuvan tänään töissä? Miltä näyttää urapolkusi? Miten otat tärkeitä asioita puheeksi työyhteisössäsi/esimiehesi kanssa??? Hae vastauksia Reflectin avulla osoitteesta http://www.hrmpartners.fi/

Pirta Aaltonen

Avainsanat