Visiomme on olla johtajuuden kehittämisen ykkösluotsi.
Vahvuuksiamme ovat mm. hyvä maineemme ja markkina-asemamme, hyvät asiakassuhteet, ammattitaitoiset ja kokeneet valmentajamme sekä tukihenkilömme, jatkuva tuote- ja menetelmäkehitystyömme ja taloudel-linen tilanteemme. Lisäksi johtamisjärjestelmien määrätietoinen kehittä-minen ammattimaisemmaksi tuottaa tulosta.
Kumppani muutostilanteisiin
Liiketoimintamme ydin on edelleen asiakasyritysten, johdon ja esimies-ten luotsaaminen ja valmentaminen henkilöstöä koskevissa muutos-tilanteissa. Kehitämme osaamistamme jatkuvasti vastaamaan markkinoiden muuttuvia odotuksia ja tarpeita.
Coachingin uranuurtajana
Toimimme Suomessa edelläkävijänä, kun aloitimme vuonna 2000 coachingin opettelemista ja kehittämistä. Coaching alkoi merkittävästi saada tuulta purjeisiin Suomessa vasta vuonna 2007, jota ennen tämä liikkeenjohdon kehittämis- ja tukimuoto vasta haki muotoaan. Kansainvälisesti coachingia on hyödynnetty jo pitkään. Onpa joissakin business schooleissa olemassa coaching-professuurejakin!
HRM Partners valitsi leadership coachingin keskeiseksi kehittämisen alueeksi jo aikaisessa vaiheessa. Haluamme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että ammattimainen coaching Suomessa kehittyy nimenomaan ammattimaiseen suuntaan. Tällä hetkellä yrityksessä on 12 kansainvälisen sertifiointikoulutuksen ja -tutkinnon suorittanutta valmentajaa. He ovat kaikki käyneet joko International Coach Federationin tai Ashridge Business Schoolin koulutuksen.
Urakehitys ja -suunnittelu reaaliaikaan
Vuotta 2009 koskeneessa yrityksen sisäisessä suunnitteluprosessissa koko henkilökunta osallistui suunnitelman tekemiseen. Yhtenä ideointi-prosessina tuolloin haettiin täysin uutta, kolmatta liiketoiminta-aluetta. Koko henkilöstön ideointipanostuksella ja ulkopuolisen konsultin avustuksella löytyi Heureka; yhdistelmä yksilön urakehityksen pohdinnan ja suunnitttelun välineestä sekä yrityksissä tarvittavasta reaaliaikaisesta HRD-palvelusta. Suunnittelutyö huipentui uuden, internet-pohjai-sen Reflect©-tuotteen kaupalliseen käyttöönottoon vuoden 2011 alussa.




