Uudelleensijoittumispalveluissamme pidetään tärkeimpänä valmentajan erinomaista panosta sekä hyvää valmennus- ja harjoitusmateriaalia. Tuoreimmat tulokset kertovat valmennettaviemme olevan erityisen tyytyväisiä valmentajiemme ammattitaitoon ja osaamiseen sekä tukeen ja saavutettavuuteen.
Leadership coaching-valmennuksissa pidettiin tärkeimpinä niiden aikana syntyneitä, omaan työhön sovellettavia oivalluksia sekä valmentajien ammattitaitoa.
Henkilökohtaisesta coachingista ammennetaan uutta pontta eniten henkilökohtaisen ajankäytön organisointiin ja johtamisen erilaisiin haastetilanteisiin. Valmennuksen myönteinen vaikutus on koettu myös koko organisaatiossa.
Coaching on yleistynyt myös ryhmämuotoisesti toteutettuna. Yrityksen sisäisistä ryhmävalmennuksista hyötyvät esimerkiksi uudet esimiehet tai eri liiketoiminnoissa toimivat johtajat. Ryhmäcoachingprosessit ovat hyödyllisiä myös erilaisissa muutoshankkeissa. Ryhmävalmennuksia toteutetaan lisäksi avoimina, eri yrityksistä koottujen ammattilaisten ryhmissä. Suosituimpia ovat olleet toimitusjohtajien ja HRD-johdon ryhmät, joissa erityisesti verkottuminen ja vertaistuki on koettu voimaannuttavina.
Referenssejä



